Tunnustan. Olen laittanut euroja kiinni Lottoon, Eurojackpottiin ja jokuseen Ässä-arpaankin. Haluatko miljonääriksi ohjelmaakin olen katsonut ja todennut monesti, että kylläpä ihmisiltä jää helppoa rahaa saamatta. Noh, myönnän kärjistyksen. Spottivalojen loisteessa, Jaajon tuijottaessa ja yleisön haukkoessa henkeään voi olla haasteita muistaa, missä maassa Jääkiekon MM-kisat järjestettiin vuonna 92. Tuon kysymyksen kohdalla soittaisin varmasti kaverille. Tiedän jo, kuka ystäväpiirissäni on se, jolle soittaisin urheilukysymykset ja kenelle historiaan tai kirjallisuuteen liittyvät. Mutta kenelle soittaisin, jos tarvitsisin vastauksen kysymykseen minusta itsestäni? Tutkitaanpa kolmea oljenkortta hieman työnhaun vinkkelistä.

Kysy yleisöltä

Kaikilla työnhaun asiakirjoilla on yleensä joku kohde. Jossain joku, vielä 2020-luvullakin ihminen, tai ainakin sellaista muistuttava, saa verkkokalvoilleen kirjoittamasi tekstit ja päättelee niiden perusteella, olisiko sinut kenties syytä kutsua työhaastatteluun. Hän ja hänen kaltaisensa ovat sinun yleisösi. Kannattaisiko ottaa askel epämukavuusalueelle ja kysyä tavoittelemaltasi yleisöltä, mitä he toivovat silmiensä eteen saavansa? Jos työnantajalle soittaessasi saat edes rivien välistä muutaman vinkin, joilla jäät mieleen paremmin, kuin se hakemuspinossa seuraavana oleva ihan yhtä fiksu tyyppi, on työsi tuottanut tulosta. Jaarittelulla ja epäolennaisuuksilla ei kannata työnantajaa vaivata, sillä teet itsellesi vain karhunpalveluksen. Mutta kysy jotain, jolla saat vipua ja vääntöä hakemukseesi ja jäät mieleen. Mielikuva siitä, että tuttujahan tässä jo ollaan, toimii eduksesi!

50/50

Kuvitellaanpa tilanne. Selaat sähköpostejasi ja olet saanut jonkun rekryfirman listauksen avoinna olevista työpaikoista. Selaat listaa, kuten somefiidiäsi tai Tinderiä: ihan kiva mutta ei, no ei, no ei todellakaan, ei, ei, HETKINEN! Siinä se on! Työpaikka, jonka kuvittelet jo olevan sinun yhtä kirkkaasti, kuin kuvittelet lottolauantaina, mihin voittamasi rahat laittaisit (asuntolaina pois, uusi auto, vene, mökki järven rannalta…).
Ja sitten hakemusta kirjoittamaan. Kun olet selvittänyt itsellesi, miksi juuri tämä työpaikkailmoitus sai sinut avaamaan tietokoneesi tekstinkäsittelyohjelman ja mitä sellaista juuri sinulla on tarjota, mitä ilman työnantaja vain luulee pärjäävänsä, olet jo pitkällä. Ja tässä pieni vinkki uravalmentajalta: näihin kahteen kysymykseen kannattaa oikeasti panostaa. Kun pystyt tarpeeksi konkreettisesti kuvailemaan motivaatiotasi ja osaamistasi, uskallan väittää, että todennäköisyys työhaastatteluun pääsemiselle on 70/30. Se, tuletko valituksi, riippuu sitten siitä, mitä haetaan. Se onkin sitten se 50/50. Mutta jos pääset haastatteluun, on jalkasi jo tiukasti oven raossa.


Kilauta kaverille

Työelämän muovailustudiossa laitamme osallistujat muutamaankin otteeseen ottamaan yhteyttä lähipiiriinsä työnhakuun liittyvien kysymysten kanssa. Jokainen (ja joka sanoo, että ei ole, huijaa) on jossain työnhaun taipaleen varrella istunut valkoisena hohtavan näytön ja näppäimistön edessä tuskaillen, kun oikeita sanoja ei löydy. Kursori vilkkuu ja odottaa osaamista napakymppiin kuvailevaa sanaa, jota ei vain tule. Ansioluettelo, CV, työhakemus, avoin hakemus, motivaatiokirje tai portfolio odottavat meiltä sanoja, sanoja, sanoja… Ja mielellään vielä osuvia sellaisia.
Miksipä et siis tyhjää näyttöä tuijottaessasi tarttuisi puhelimeen ja soittaisi kaverillesi? "Moi! Onpa ihana kuulla sun ääntä! Hei kuule, nyt on pakko ihan nopeasti kysyä, kun tarvitsisin vähän apua, mitkä sun mielestä on kolme mun parasta piirrettä?" Vastapalveluksena voit kertoa kaverille kolme timanttia hänestä. Uskallan väittää, että se näytöllä vilkkuva kursorikin tuntuu puhelun jälkeen paljon ystävällisemmältä. Ja hei, jos luottaisit ystäväsi neuvojen varaan miljoona euroa, niin miksi et myös työhakemustasi?

Lisää vinkkejä työnhaun kysymyksiin Uraverkoston työnhaun pika-avusta tai mahdollisuuksia oman suunnan syvällisempään pohdintaan työelämän muovailustudiossa. Ota yhteyttä ja tule mukaan!

Yleensä tulevia tavoitteita rohkaistaan maalaamaan isolla pensselillä - niin minäkin olen tehnyt. Aseta tavoitteesi korkealle, niin pääset pitkälle. On alkanut vaikuttaa siltä, että vain määrätietoiset ja kunnianhimoiset superihmiset pärjäävät työelämän vaatimuksissa. Ja kuitenkin – kun olen katsellut ympärilleni - suurin osa töissä olevista ihmisistä on ihan tavallisia tallukoita, joilla on paljon ammatillisia vahvuuksia mutta myös paljon muuta elämää kuin työ. Kuitenkin monessa paikassa ihmisillä on jonkinmoiset kulissit yllä, koska ajatellaan, että pitäisi olla vaikkapa kunnianhimoisempi tai ahkerampi kuin oikeastaan onkaan. Ja sitten väsytään paitsi arkeen myös niihin standardeihin (millainen työntekijä minun pitäisi olla) ja ideaaleihin (millainen on täydellinen työntekijä, täydellinen työpaikka, täydellinen diaesitys ja täydellinen maailma), joita luulemme, että meidän pitää tavoitella. Vielä vaarallisempaa on, että osa ihmisistä luovuttaa koko ajastuksesta pärjätä työelämässä, koska se nähdään niin vaativana. 

Helsingin sanomien professori Juha T. Hakalaa käsittelevän jutun otsikko Laske rimaa kolahti etenkin näin marraskuussa, kun juuri ystävänikin tuumasi, että marraskuussa jokainen voisia laskea oman rimansa polven tai ehkä kantapään korkeudelle. Hakala oli törmännyt tutkimukseen, jonka mukaan enemmän tienaavat ne, jotka ovatmuun muassa dominoivia, määrätietoisia ja kunnianhimoisia. Usein törmää myös narsististen piirteiden yleisyyteen johtajissa ja politiikassa pärjänneissä. Hakalaa ärsyttää julkinen puhe siitä, miten onneen ja menestykseen olisi vain yksi tie – isosti ajatteleminen. Hän uskoo – ja niin uskomme mekin! - että hyvään ja arvokkaaseen elämään on monia reittejä. 

Frank Martela toteaa kirjassaan Elämän tarkoitus, että elämän tarkoituksen sijaan on hedelmällisempää pohtia elämän merkityksellisyyttä. Se rakentuu kahdella tavalla: elää autonomista, omannäköistä elämää, jossa tekee itse aktiivisesti valintoja arvojensa mukaan ja hyödyntää osaamistaan myös muiden hyväksi. Toisin sanoen hyvään elämään tarvitaan yhteys itseen ja yhteys muihin. 

Hakalalta on hiljattain julkaistu kirja Vähemmällä enemmän. Hesarin jutun mukaan hän puhuu kirjassaan voimavarojen järkevästä käytöstä ja suuntaamisesta. Hakala on itsekin meinannut uupua akateemisten töiden pirstaloituessa ja muuttuessa pikku hiljaa vaativimmiksi, joihin alkoi mennä liikaa aikaa. Hän kehottaakin unohtamaan epämukavuusalueen ja omat heikkoudet ja keskittymään omiin vahvuuksiin: ”Vahvuuksiesi parissa voit saada aikaan paljon suurempia tuloksia ja voit kehittää taitojasi entisestään. Lisäksi tunnet hyvää oloa onnistumisista ja itsellesi rakkaan asian tekemisestä.” Se, että työ on mukavaa ja vaivatonta, ei ole kiellettyä tai väärin, päinvastoin. Hakalan mukaan ajatusta työn helppoudesta on vaikea hyväksyä sekä muiden että itsensä kohdalla. 

Työelämämuovailija - joka tutkailee työtä osana elämän kokonaisuutta – ihastuu Hakalan tutkimukseen Nobel-palkkituista, joilta hän pyysi kertomuksia perheestään, opiskelusta ja urakehityksestään. Jutun mukaan He eivät olleet kaikkea aikaansa työhön uhranneita uppoutujatyyppejä. Intensiivinen työ vaati vastapainoa ja selkeän pyrkimyksen rentoutumisen hetkiin. Elämässä piti olla muutakin, kuten musiikkia, uimista ja vuorikiipeilyä.”

Aika ajoin edelleen törmää ajatuksiin, että pitää antaa 110 % tai jopa 150 % työlle tai tavoitteelle, jotta voi onnistua. Silloin tekee mieli huutaa ääneen vastalause – ja jatkossa aion huutaakin. Minussa ei ole kuin 100%. Minä en voi antaa sitä enempää enkä sitäkään kokonaan millekään asialle kuin korkeintaan ihan hetkeksi kerrallaan. Ja tuon 100% pitää riittää työn lisäksi lapsille, perheelle, ystäville, lemmikeille, kotihommille ja harrastuksiin.Ja elämää pitää jaksaa elää - ja siitä nauttia - vielä kymmeniä vuosia. 

Hakala neuvoo pilkkomaan työtä pieniin osiin ja laskemaan rimaa. “Yllättävän monissa töissä 8+ riittää arjesta selviytymiseen”, Hakala tuumaa Hesarissa. Ja me väitämme, että ihan vaan 7+ voi olla tarpeeksi. Voimavarojen järkevää käyttöä on Hakalan mukaan tunnistaa ja priorisoida ne hetket ja tehtävät, joihin kannattaa satsata täysillä. Hän myös elää ajatustensa mukaisesti ja on jättänyt kokopäiväisen palkkatyön. Hakala neuvoo keskittymään oman työn kohdeyleisöön ja priorisoinmaan rohkeasti, mikä on olennaista ja mikä ei. Tarkkojen tavoitteiden sijaan tulevaisuuden visioiden kannattaa olla joustavia: ”Jos on kovin tarkkoja ja suuria tavoitteita, ei ehkä pysty reagoimaan tarpeeksi nopeasti. Maailma voi muuttua olennaisesti tavoitteiden asettamisen jälkeen niin kuin nyt.” Joustavuuteen ja maailman muutoksiin olemme kehittäneet myös työelämämuovailun, jota voi tehdä tarpeen mukaan ympäristön elämäntilanteiden muuttuessa. 

Hesarin jutussa sivumainintaan jää Hakalan olennainen huomio: ”Tämän päivän työelämä ei rakennu riittävästi ihmisten vahvuuksien varaan. Organisaatiossa voi olla paljon osaamista, jota ei nähdä eikä kunnioiteta. Jääköön tämä tärkeä teema meilläkin toisen blogin aiheeksi. 

 

Tein Uraverkostossa opintoihini liittyen harjoittelua loppusyksystä 2020 ja samoihin aikoihin starttasi ensimmäinen työelämän muovailustudio, eli Uraverkoston luoma uraohjauksen ryhmävalmennus -konsepti. Usein uraohjaukseen liitetään työhakutaidot ja ajatukset CV:n tai työhakemusten tekemisestä, ja sitähän perinteinen uraohjaus onkin. Uraverkoston kehittämä työelämän muovailustudio on erilainen tapa lähestyä uraohjauksen teemoja, ja olinkin erittäin positiivisesti yllättynyt tutustuessani sen sisältöihin ja toteutustapaan.

Työelämän muovailustudio on valmennusprosessi, jonka aikana osallistujat pääsevät syventymään kymmenen viikon ajaksi itsensä äärelle pohtimaan (työ)elämän suuntaviivoja. Tulen itse koulutusohjelmasta, jossa ryhmämuotoista pedagogiikkaa käytetään paljon, ja olen siksi saanut myös omakohtaisesti kokea sen, millainen voimavara ryhmä parhaimmillaan on. Tästä syystä uskonkin ryhmämuotoisen valmennuksen tarjoavan osallistujilleen myös uraohjauksessa erityisen paljon.

Silloin kun ryhmä muodostuu motivoituneista ihmisistä, jotka ovat halukkaita ja valmiita keskustelemaan, vaihtamaan ajatuksia ja kuuntelemaan erilaisia näkemyksiä, voi ryhmämuotoinen valmennus viedä omaa ajattelua eteenpäin huimin harppauksin. Ryhmämuotoisen valmennuksen idea on siinä, että mitä enemmän annat, sitä enemmän myös saat. Vaatii tietenkin jonkin verran rohkeutta jakaa ajatuksiaan ja kokemuksiaan entuudestaan tuntemattomille ihmisille, mutta silloin kun ryhmässä on ammattitaitoiset vetäjät ja luottamuksellinen ilmapiiri, on ilmiöiden ja asioiden ympärille muodostuvat keskustelut parhaimmillaan todella voimaannuttavia ja avartavia. Usein tällaiset keskustelut ruokkivat itse itseään ja rohkaisevat samalla osallistumaan heitäkin, joille omien näkemysten avaaminen ei tunnu heti alkuun luontevalta.

Ajattelen, että ryhmissä saatujen kokemusten hienous ja taika piilee siinä, että jokaisella yksilöllä on vaikutusta siihen, millainen kokemus ryhmäläisille muodostuu. Ryhmästä saadut kokemuksethan perustuu tarkalleen ottaen siihen, mitä tapahtuu yksilöiden välillä. Tällä tarkoitan sitä, että taitavinkaan ryhmänvetäjä ei voi yksin luoda voimaannuttavaa ryhmäkokemusta. Toisaalta yksittäinen osallistuja ei myöskään voi tuoda keskusteluun kuin itsensä ja oman kokemusmaailmansa, mutta itse asiassa sen ihmeellisempiä taikoja siihen ei yksilötasolla tarvitakaan. Idea on siinä, että yksittäisten ihmisten kokemukset ja näkemykset laajentavat osallistujien ymmärrystä ja tuottavat oivalluksia käsiteltävänä olevista aiheista. Usein toisen ajatusten kuunteleminen herättää itsessä uusia ajatuksia, ja tällainen vuoropuhelu ryhmässä sellaisten asioiden äärellä, jotka ovat ryhmän jäsenille ajankohtaisia ja mielekkäitä, vie omaa ajattelua eteenpäin höyrylaivan lailla. Antoisien ryhmäkeskustelujen rinnalla yksinäistä pähkäilyä voisi verrata soutuveneellä souteluun, jos nyt halutaan jatkaa näiden hieman ontuvien vertauskuvien käyttöä.

Ajattelen, että Uraverkoston kehittämä työelämän muovailustudio tarjoaa osallistujalleen todella hyvät mahdollisuudet ja puitteet itsensä kehittämiseen juurikin ryhmämuotoisen toteutustapansa ansiosta.
Jokainen vie valmennuksen ajan eteenpäin henkilökohtaista prosessiaan, mutta saa siihen virikkeitä koko muulta ryhmältä. Tarkoituksena ei siis ole jakaa synkimpiä salaisuuksiaan tai vaikeimpia tuntojaan, vaan pysähtyä ryhmänä tiettyjen teemojen äärelle pohtimaan ja ihmettelmään yhdessä, ja sitten napsia keskustelusta parhaat palat kuin rusinat pullista, ja viedä niillä omaa prosessia eteenpäin.

Valmennuksen päätyttyä on varmasti mielenkiintoista palata alkuhetkien ajatuksiin omasta tilanteesta, sillä kokemuksesta voin sanoa, että kymmenessä viikossa ehtii pään sisällä tapahtua paljon. Ajatustyö on kirjaimellisesti työtä ja se voi ajoittain tuntua yllättävänkin raskaalta kun käsitellään henkilökohtaisesti merkityksellisiä teemoja. Valmennuksesta saatava hyöty on kuitenkin jotain sellaista, mitä ei rahalla saa ja se on ainutlaatuisuudessaan jotain todella arvokasta. Siksi haluan kannustaa jokaista urakiemuroiden viidakossa seikkailevaa rohkeasti pohtimaan, voisiko ryhmämuotoinen uraohjaus tarjota jotain myös sinulle.

Terveisin ikuinen suuntaviivojen etsijä Nita

Palvelun tarjoavat

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry.
Jyvässeudun 4H-yhdistys ry.

Rahoittajat

Jyväskylän kaupunki.
TE-palvelut.