Yleensä tulevia tavoitteita rohkaistaan maalaamaan isolla pensselillä - niin minäkin olen tehnyt. Aseta tavoitteesi korkealle, niin pääset pitkälle. On alkanut vaikuttaa siltä, että vain määrätietoiset ja kunnianhimoiset superihmiset pärjäävät työelämän vaatimuksissa. Ja kuitenkin – kun olen katsellut ympärilleni - suurin osa töissä olevista ihmisistä on ihan tavallisia tallukoita, joilla on paljon ammatillisia vahvuuksia mutta myös paljon muuta elämää kuin työ. Kuitenkin monessa paikassa ihmisillä on jonkinmoiset kulissit yllä, koska ajatellaan, että pitäisi olla vaikkapa kunnianhimoisempi tai ahkerampi kuin oikeastaan onkaan. Ja sitten väsytään paitsi arkeen myös niihin standardeihin (millainen työntekijä minun pitäisi olla) ja ideaaleihin (millainen on täydellinen työntekijä, täydellinen työpaikka, täydellinen diaesitys ja täydellinen maailma), joita luulemme, että meidän pitää tavoitella. Vielä vaarallisempaa on, että osa ihmisistä luovuttaa koko ajastuksesta pärjätä työelämässä, koska se nähdään niin vaativana.
Helsingin sanomien professori Juha T. Hakalaa käsittelevän jutun otsikko Laske rimaa kolahti etenkin näin marraskuussa, kun juuri ystävänikin tuumasi, että marraskuussa jokainen voisia laskea oman rimansa polven tai ehkä kantapään korkeudelle. Hakala oli törmännyt tutkimukseen, jonka mukaan enemmän tienaavat ne, jotka ovatmuun muassa dominoivia, määrätietoisia ja kunnianhimoisia. Usein törmää myös narsististen piirteiden yleisyyteen johtajissa ja politiikassa pärjänneissä. Hakalaa ärsyttää julkinen puhe siitä, miten onneen ja menestykseen olisi vain yksi tie – isosti ajatteleminen. Hän uskoo – ja niin uskomme mekin! - että hyvään ja arvokkaaseen elämään on monia reittejä.
Frank Martela toteaa kirjassaan Elämän tarkoitus, että elämän tarkoituksen sijaan on hedelmällisempää pohtia elämän merkityksellisyyttä. Se rakentuu kahdella tavalla: elää autonomista, omannäköistä elämää, jossa tekee itse aktiivisesti valintoja arvojensa mukaan ja hyödyntää osaamistaan myös muiden hyväksi. Toisin sanoen hyvään elämään tarvitaan yhteys itseen ja yhteys muihin.
Hakalalta on hiljattain julkaistu kirja Vähemmällä enemmän. Hesarin jutun mukaan hän puhuu kirjassaan voimavarojen järkevästä käytöstä ja suuntaamisesta. Hakala on itsekin meinannut uupua akateemisten töiden pirstaloituessa ja muuttuessa pikku hiljaa vaativimmiksi, joihin alkoi mennä liikaa aikaa. Hän kehottaakin unohtamaan epämukavuusalueen ja omat heikkoudet ja keskittymään omiin vahvuuksiin: ”Vahvuuksiesi parissa voit saada aikaan paljon suurempia tuloksia ja voit kehittää taitojasi entisestään. Lisäksi tunnet hyvää oloa onnistumisista ja itsellesi rakkaan asian tekemisestä.” Se, että työ on mukavaa ja vaivatonta, ei ole kiellettyä tai väärin, päinvastoin. Hakalan mukaan ajatusta työn helppoudesta on vaikea hyväksyä sekä muiden että itsensä kohdalla.
Työelämämuovailija - joka tutkailee työtä osana elämän kokonaisuutta – ihastuu Hakalan tutkimukseen Nobel-palkkituista, joilta hän pyysi kertomuksia perheestään, opiskelusta ja urakehityksestään. Jutun mukaan ”He eivät olleet kaikkea aikaansa työhön uhranneita uppoutujatyyppejä. Intensiivinen työ vaati vastapainoa ja selkeän pyrkimyksen rentoutumisen hetkiin. Elämässä piti olla muutakin, kuten musiikkia, uimista ja vuorikiipeilyä.”
Aika ajoin edelleen törmää ajatuksiin, että pitää antaa 110 % tai jopa 150 % työlle tai tavoitteelle, jotta voi onnistua. Silloin tekee mieli huutaa ääneen vastalause – ja jatkossa aion huutaakin. Minussa ei ole kuin 100%. Minä en voi antaa sitä enempää enkä sitäkään kokonaan millekään asialle kuin korkeintaan ihan hetkeksi kerrallaan. Ja tuon 100% pitää riittää työn lisäksi lapsille, perheelle, ystäville, lemmikeille, kotihommille ja harrastuksiin.Ja elämää pitää jaksaa elää - ja siitä nauttia - vielä kymmeniä vuosia.
Hakala neuvoo pilkkomaan työtä pieniin osiin ja laskemaan rimaa. “Yllättävän monissa töissä 8+ riittää arjesta selviytymiseen”, Hakala tuumaa Hesarissa. Ja me väitämme, että ihan vaan 7+ voi olla tarpeeksi. Voimavarojen järkevää käyttöä on Hakalan mukaan tunnistaa ja priorisoida ne hetket ja tehtävät, joihin kannattaa satsata täysillä. Hän myös elää ajatustensa mukaisesti ja on jättänyt kokopäiväisen palkkatyön. Hakala neuvoo keskittymään oman työn kohdeyleisöön ja priorisoinmaan rohkeasti, mikä on olennaista ja mikä ei. Tarkkojen tavoitteiden sijaan tulevaisuuden visioiden kannattaa olla joustavia: ”Jos on kovin tarkkoja ja suuria tavoitteita, ei ehkä pysty reagoimaan tarpeeksi nopeasti. Maailma voi muuttua olennaisesti tavoitteiden asettamisen jälkeen niin kuin nyt.” Joustavuuteen ja maailman muutoksiin olemme kehittäneet myös työelämämuovailun, jota voi tehdä tarpeen mukaan ympäristön elämäntilanteiden muuttuessa.
Hesarin jutussa sivumainintaan jää Hakalan olennainen huomio: ”Tämän päivän työelämä ei rakennu riittävästi ihmisten vahvuuksien varaan. Organisaatiossa voi olla paljon osaamista, jota ei nähdä eikä kunnioiteta.” Jääköön tämä tärkeä teema meilläkin toisen blogin aiheeksi.